(päähän)pistoja

Minä lyhyesti: 29-vuotias nainen. Valmistuin yo-laborantiksi 2.6.2006 - tällä hetkellä sijaisena terveyskeskus-laboratoriossa. Perheeseen kuuluu lisäkseni mies, 9v. poika ja kissa. Poika on diagnosoitu ADHD-lapseksi. Olen aktiivinen käsitöiden tekijä, aapelipelaaja sekä kirjoittaja - dekkaria ja lastenkirjoja pukkaa! Blogin nimi tulee paitsi ristipistotöistä, myös muista hullutuksista. ;)

lauantaina, tammikuuta 10, 2009

Vuosi edellisestä päiväyksestä. Päivätään, kun Carita kerran kauniisti pyysi =) Terveisiä sinne vähintään yhtä kylmään Kanadaan!

Minä käsityö-ihmisenä olen ottanut vuonna 2008 ratkaisevan askeleen. Siksipä näitä päivityksiä ei ole juurikaan ollut. Olen avaamassa kauppaa ja siihen liittyy niin valtava määrä asioita, joita täytyy omaksua ja tapaamisia joihin on mentävä ja ajateltava ja kilpailutettava että tässä rupeaa ihan pyörryttämään. Kaikki on ollut kuitenkin mukavaa, siis sillä tavalla mukavaa että tiedostan toteuttavani tässä unelmaani, ja sen eteen on valmis tekemään töitä, niitä mahdottomiakin. Yllättävän paljon asiaan liittyy kuitenkin oma visioni eikä vain kylmät laskelmat, niin kuin ensin erheellisesti ajattelin. Mutta jälkeenpäin olen ymmärtänyt miksi niin. Mitä suurempi palo minussa on, sitä vakuuttavampi olen, sitä suuremmalla todennäköisyydellä ahkeroin, sitä varmemmin menestyn. Pankki arvostaa sitä. Small talk on asia sinänsä, sillä murretaan jää ja tuodaan persoona esiin olematta liikaa yhtään mitään sillä vakuuttavuus kärsisi, enemmänkin on kyse siitä että on ymmärrettävä kohtaamisen syy ja tarkoitus ja painotettava oikeita asioita oikeaan aikaan. Eikä sekään auta, jos luvut ovat väärin. Minun liiketoimintasuunnitelmaani ja kannattavuuslaskelmia on tähän asti vain kehuttu. Yhtiökumppanini on tukenut ajatuksiani loistavasti ja tuonut oman lisänsä energisyydellään, jota minusta on viime aikoina puuttunut aimo lohkoina.

Tiedän että minulla olisi asiat hyvin, kun saisin vain olla kotona vaikka kaksi viikkoa, neuloa ja pistellä menemään, ottaa valokuvia, kirjoittaa runoja, lukea kirjoja. Purkaisin olotiloja, joiden vallassa olen ollut. Sehän se on käsityön perimmäinen ihanuus: vaikka elämä olisi miten kaaoksessa tahansa, voit silti kirjoa täydellisen tyynyliinan tai neuloa viltin, joka lämmittää. Sormet yhä pystyvät siihen, mikä säännönmukaisesti tekee täydellistä jälkeä, vaikka elämässä muuten mättäisi millä tahansa alueella.

****

Minulla on ollut poikkeuksellinen vuosi myös muilla tavoin. Ensinnäkin ostin talon, enkä mitä tahansa taloa, vaan vanhempieni rakentaman talon. Sain myös ensimmäisen vakituisen työpaikkani ikinä ja ensimmäiset potkuni ikinä kun firma meni nurin. Menin myös naimisiin, en suinkaan rikkaan perijän kanssa vaan turkulaisen asentajan, joka valloitti sydämeni jo 7 vuotta sitten omintakeisella huumorillaan ja täysin ehdottomalla rakkaudellaan minuun. Talon ja naimisiin menon myötä poikani joutui muuttamaan uuteen kouluun, joka toi mukanaan uudet säryt ja surut. Jere on kuitenkin menestynyt uudessa koulussa paremmin kuin uskalsimme toivoa, ja vaikka tietyissä asioissa on tullutkin takapakkia, toisissa taas on sitten harpattu hurjasti eteenpäin.

Avioliiton solmiminen sinänsä oli lähinnä taloudellinen ratkaisu. Yllätyimme molemmat, miten vakavasti sen kuitenkin otimme. Äärettömän minimaaliset häämme ovat yhä mielessämme positiivisella mielellä, joskin riittämättöminä juhlistamaan tuota tapahtumaa, jonka arvon olemme vasta jälkeenpäin ymmärtäneet. Siksi haluammekin järjestää erilliset juhlat. Tämä ei liene nykyaikana kovinkaan vierasta, että ensin mennään naimisiin ja vasta vuosi myöhemmin juhlitaan. Meillä se oli käytännön ratkaisu, eikä suinkaan siksi että olisin ollut raskaana. Olisinkin. Sitä vastoin sain kuulla, että en tule raskaaksi enää ilman hedelmöityshoitoja ja ikävä kyllä jälkimmäiset verikokeet osoittivat, että on todennäköistä, etten hedelmöittyisi edes istuttamalla. Mikä on ihan hullua, kun minulla on kuitenkin yksi lapsi... luojan kiitos minä en silloin 19-vuotiaana epävarmana tyttösenä tehnyt aborttia. Toisekseen meillä ei edes olisi varaa hedelmällisyyshoitoihin. Mutta ehkä tulevan kaupan kautta voisimme yrittää? En uskalla toivoa. Jumalan käsissä tämä kaikki on. Ja Jeressä on lasta viiden edestä, niin on asiantuntijat sanoneet. Mutta minä en ole koskaan päässyt sanomaan, että haluaisin ne loput neljäkin nähdä joskus.

***

Vuonna 2008 perheemme koko kasvoi kuitenkin. Meitä oli ennestään minä, poikani Jere, ja nykyinen aviopuolisoni Miksu. Mutta viime helmikuussa meidän kotiimme tuli saksanpaimenkoira Napu, joka on aivan ihana pian 5-vuotias narttu. Omistajansa ei hänestä enää kyennyt huolehtimaan, joten Napu sai meiltä kodin. Kyllä meille oli koiraa ja turkkiterapiaa kaivattukin!
Kesällä tuli adoptiokissa ja hyvän kodin maineessa kun ollaan niin marraskuussa tuli vielä toinen - ja yksi oli ennestään. Eli nyt meillä on kolme kissaa ja koira ja adhd-poika, masennuksen takia kuntoutuksessa oleva mies ja yrittäjäksi aloittanut nainen.

***

Ei sen kummempaa. Otetaan yksi asia kerrallaan. Jos se on kauhean vaikea, odotellaan. Kyllä se hetki tulee, kun senkin jaksaa hoitaa. Aina on tullut, ja tulee.

1 Comments:

  • At 6:28 ip., Blogger Carita F said…

    Onnea matkaan! Aikamoiseen olet ryhtynyt, ja uskon ehdottomasti että suoriudut kaikesta eteen tulevasta, olethan osaava ja oppiva ihminen. Ja kun tukena on lisäksi ystävä ja yhtiökumppani, perhe, ja kaukaakin luoksesi lentäviä hyvän onnen toivotuksia, olet hyvin eväin matkassa.

    Sanasi menestyksestä ja siihen vaikuttavista asioista osuivat kohdalleen, ja sattuivat vielä sellaiseen aikaan, että niitä sopii nyt erityisesti pohtia myös täällä valtameren toisella puolella.

    Täällä on lumista ja aurinkoista ja kylmää, mutta kaunista. Tiedän, että kevätkin on tulossa, vaikkei sitä vielä näe.

    Lisäpäivityksiä luetaan. : )

     

Lähetä kommentti

<< Home