(päähän)pistoja

Minä lyhyesti: 29-vuotias nainen. Valmistuin yo-laborantiksi 2.6.2006 - tällä hetkellä sijaisena terveyskeskus-laboratoriossa. Perheeseen kuuluu lisäkseni mies, 9v. poika ja kissa. Poika on diagnosoitu ADHD-lapseksi. Olen aktiivinen käsitöiden tekijä, aapelipelaaja sekä kirjoittaja - dekkaria ja lastenkirjoja pukkaa! Blogin nimi tulee paitsi ristipistotöistä, myös muista hullutuksista. ;)

maanantaina, toukokuuta 21, 2007

Valitseminen on erinomaisen vaikeaa. Prosessina sitä voi ymmärtää asettuessaan sen ulkopuolelle, irrottamalla sen asiayhteydestään. Mutta jos sen irrottaa siitä, sen tarkoitus hämärtyy, sillä me valitsemme silloin, kun elämme siinä asiayhteydessä, johon vaikuttaa moni seikka. Ei niitä vaikuttavia asioita näe samalla tavalla silloin, kun on asian ulkopuolella. Valinnat tehdään sisällä, syyt ymmärretään sisällä, mutta prosessin rakenne ja siihen vaikuttavat tekijät nähdään ulkopuolella. Samaa ajatusmallia voi soveltaa moneen: mikä tahansa asia voidaan sulkea itsestä ulos, jolloin tunteet eivät seisauta sen käsittelyä. Mutta eivätkö silloin tunteet jää käsittelemättä? Eikö käsittelemättömistä tunteista tule uusia taustatekijöitä toisiin valintoihin? Seurauksia on tietenkin vaikea ennustaa eikä kumpikaan tapa ole toista oikeampi.

Miten sitten tehdään oikea valinta?
Voisin uskoa, että vaikeissa tapauksissa vaihtoehdot punnitaan, ja katsotaan mistä on valmis luopumaan ja mitä sen tilalle saa.

No entäpä sitten, kun joku toinen tekee sen valinnan? Yhtäkkiä huomaat, että olitkin jotakin sellaista, josta oltiin valmiita luopumaan. Miten reagoit siihen? Minkälaisen valinnan voit silloin tehdä, ja onko se yhtään oikeampi kuin sen toisen tekemä valinta?

Elämä ei vain tule ja tapahdu. On vain valintoja, jotka törmäävät tai sulautuvat tai sivuavat toisiaan. Olosuhteet eivät regeneroidu itsekseen, eikä päättämättä jättäminen tee siitä yhtään vähempää tietoista valintaa.


*

En tiedä kuinka paljon tästä on ymmärrettävissä. En ole viime aikoina loistanut, sanallisen ilmaisun saralla tai muutenkaan. Sillä olen tehnyt valinnan, enkä tiedä vieläkään mihin se johtaa. Se oli kuin kivi, jonka heitin veteen. Nyt veden pinnalla vielä kuohuaa, pian on hiljaista ja tyyntä. Mutta kivi on edelleen lammessa. Lampi on siksi iäksi muuttunut.

Tosin olihan sinne toisetkin jo kiviä heitelleet.

lauantaina, toukokuuta 19, 2007

Hän on yhä luonani. Tuo miehenkaltainen seinä, kaunis tiilirakennelma, johon en saa rakoa iskettyä millään. Hän on minun. Hän tekee parhaansa tehdäkseen minut onnelliseksi. Minä luotan häneen.